Biotekniikan teemaviikko huipentui Finlandia-talon päätapahtumaan

Suomessa vietettiin ensimmäistä kertaa Biotekniikan -teemaviikkoa 30.9-4.10.2013 osana eurooppalaista European Biotech Week:ia.

Ympäri maata Turussa, Tampereella, Kuopiossa, Oulussa ja Helsingissä, ammattilaisille, opiskelijoille, koululaisille ja suurelle yleisölle järjestetyissä tilaisuuksissa oli runsaasti osallistujia.

Biotekniikan teemaviikko huipentui to 3.10.2013 Helsingissä, Finlandia-talolla järjestettyyn päätapahtumaan, joka keräsi paikalle n. 100 henkisen yleisön, joka koostui alan ammattilaisista, kansanedustajista, ministeriöiden virkamiehistä ja median edustajista.

Päätapahtuman puheenjohtajana toimi TJ Timo Veromaa (FIBin hallituksen puheenjohtaja).

Tilaisuuden avauspuheenvuoron piti europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen, joka omassa esityksessään toi esiin mm. biotekniikan merkitystä EU komission nimeämänä tulevaisuuden avainteknologiana (Key Enabling Technology).

Suomen Akatemian ylijohtaja Marja Makarow puhui otsikolla ”Tietoyhteiskunta ja biotekniikka”. Ylijohtaja Makarow kertoi esityksessään mm. biotieteiden huimasta menestyksestä Suomen Akatemian huippuyksikkörahoituksessa.

Professori Olli Kallioniemi (FIMM) kertoi esityksessään mm. genomitiedon soveltamisesta täsmälääketieteessä ja yksilönterveyden ylläpidossa ja Suomen erinomaisia mahdollisuuksia nousta genomitiedon hyödyntämisessä johtavaksi maaksi Euroopassa.

Toimitusjohtaja Timo Veromaa (Biotie Therapies Oyj) nosti esityksessään esiin suomalaisen lääkekehityksen menestystarinoita ja kertoi uusista Euroopassa ja USA:ssa myyntiluvan vuonna 2013 saaneista Suomessa alunperinpienissä bioalan yrityksissä kehitetyistä lääkkeistä.

Prof. Teemu Teeri, Helsingin yliopistosta kävi läpi kasvinjalostuksen historiaa ja biotekniikan merkitystä siinä. Teeri korosti esityksessään, että GM-kasveihin usein liitetyt uhkakuvat ja riskit ovat samoja, jotka koskevat myös perinteisellä kasvinjalostuksella tuotettuja lajikkeita.

Teollista biotekniikka koskevassa esityksessään prof. Merja Penttilä (VTT) korosti synteettisen biologian kasvavaa merkitystä uutena teknologiana ja ennusti sen mullistavan alaa samalla lailla kuin synteettinen kemia aikanaan.

Toimitusjohtaja Jari Vehmaanperä (Roal Oy) kertoi teollisia entsyymejä tuottavasta Riihimäellä toimivasta yrityksestä, jonka tuotannosta n. 90 % menee vientiin. Vehmaanperä kertoi myös, että Roal Oy on laajentamassa tuotantoaan v. 2015 mennessä noin neljänneksellä.

Tilaisuuden lopuksi käytiin paneelikeskustelu toimittaja Teija Peltoniemen (YLE) vetämänä.

Paneelikeskusteluun osallistuivat prof. Mart Saarma (HY), kansanedustaja Johanna Karimäki (vihr.), toimitusjohtaja Juhani Lahdenperä (Hermo Pharma Oy) ja johtaja Minna Hendolin (Tekes). Vilkkaassa keskustelussa käytiin läpi mm. bioalan koulutusta, rahoitusta ja suomalaista innovaatiojärjestelmää.

Tilaisuuden päätti puheenjohtaja Timo Veromaa, joka kiitti osallistujia ja tilaisuutta tukeneita Suomen molekyylilääketieteen instituuttia (FIMM), Tekesiä ja VTT:tä.

 

pdfPäätapahtuman ohjelma

Esitykset

Kuvia päätapahtumasta