Biopankeista eli siis ihmisalkuperää olevien näytteiden ja tietojen kokoelmista on puhuttu Suomessa laskujeni mukaan ainakin 10 vuotta. Toki näytteitä on laitettu talteen enemmän tai vähemmän järjestelmällisesti sata vuotta tutkijoiden ja patologien arkistoihin, ja THL on kerännyt loistavia väestöaineistoja kymmeniä vuosia, mutta termi ”biopankki” lanseerattiin laajempaan suomalaiseen keskusteluun joskus vuosituhannen vaihteessa. Itsekin kannoin silloin korteni kekoon Tekesissä, kun teetätimme muutaman selvityksen keskustelun polttoaineeksi.
Polttoaine ei kuitenkaan kovin ärhäkkääksi osoittautunut, ja höyry on tuntunut olevan vähissä koko hommassa aivan näihin päiviin saakka. Uutta puhtia toivottiin ja toivotaan edelleen uudesta biopankkilaista, jota on valmisteltu hartaasti ja perusteellisesti jo 5-6 vuotta. STM:n virkamiehet ovat yrittäneet saada tolkkua monimutkaisesta aiheesta ja tutkijoiden toivomuksista, kaikki pitäisi jotenkin saada yhteen lakitekstiin ja käännettyä juridiikan kielelle. Lakiesitys on nyt viimein Eduskunnassa. Saa nähdä, miten käy.
Suomen molekyylilääketieteen instituutissa FIMM:ssä emme kuitenkaan ole jääneet odottelemaan uuden lain kaikkien yksityiskohtien selkiintymistä, vaan lähteneet rakentamaan ensin keskitettyjä biopankkipalveluita yhdessä THL:n kanssa ja sitten niitä hyödyntäviä uusia näytekeräyshankkeita yhdessä HUS:n kanssa. Kutsumme näitä ”biopankkihankkeiksi”, vaikka sen termin sisältö tarkentuu vasta mahdollisen uuden lain myötä. Tällä hetkellä toimitaan tietysti nykylainsäädännön mukaisesti.
Mitä ne palvelut oikein ovat? Käsityksemme mukaan keskeistä biopankkitoiminnassa on näytteiden laatu ja datan hallitseminen. Laatu syntyy 1) pyrkimällä optimaaliseen näytekeräykseen, -prosessointiin ja -säilytykseen, 2) tekemällä homma joka näytteen kohdalla samalla tavalla, ja 3) kirjaamalla, kuinka hyvin loppujen lopuksi onnistuttiin ja 4) rakentamaan IT-järjestelmä, näytetietojen, analyysitietojen ja kliinisten tietojen hallitsemieksi ja yhdistämiseksi. Kokonaisuus vaatii isoja investointeja näytekeräyksen logistiikkaan, keskitettyyn toimintavarmaan säilytystapaan ja tiedonhallintaan (http://www.fimm.fi/en/mib/about_fimm_biobank/). Tämä vaatii monenlaista osaamista ja menee selvästi yksittäisten tutkimusryhmien resurssien ulottumattomiin. Kiitosta on annettava infran rakennustyön rahoittajille eli OKM:lle ja Suomen Akatemialle.
Meilahden kampukselle rakennettuja biopankkipalveluita hyödynnetään nyt jo kahdessa biopankkihankkeessa. Finnish hematology registry and biobank (FHRB) –hanke kerää systemaattisesti talteen kaikkien hematologisia syöpiä sairastavien ja suostumuksensa antaneiden potilaiden veri- ja luuydinnäytteet (http://www.hematology.fi/fhrb). Liikkeelle on ensin lähdetty HYKS:n hematologian osaston kanssa, jossa näytteet kerätään ja lähetetään prosessoitaviksi Suomen Punaisen Ristin Veripalveluun. Veripalvelu lähettää sitten fraktioidut ja eriin jaetut näytteet FIMM:iin säilytettäviksi ja hallinnoitaviksi. Rinnalla toimii Suomen hematologiyhdistyksen ylläpitämä potilastietorekisteri. Muita sairaanhoitopiirejä liittynee mukaan vuoden 2012 aikana nostaen hankkeen kansalliselle tasolle.
Toisessa hankkeessa kaava toistetaan urologisten syöpien osalta. Helsingin urologinen biopankki (HUB) kerää systemaattisesti ja standardoidusti näytteet HYKS:n urologisilta syöpäpotilailta. Potilasdiagnostiikan tarpeet ovat tietysti ykkösprioriteetti, mutta myös biopankin näytelogistiikka ulotetaan leikkaussaliin saakka. Yhdeltä potilaalta otetaan talteen sekä tuorekudos- että parafiiniin valetut kudosnäytteet ja veri- ja virtsanäytteet. Näytteet prosessoidaan mahdollisimman pitkälle heti saman tien (esim. eristetään DNA, peruskudosvärjäykset digitalisoidaan tietopankkiin, jne.), ja säilytys tapahtuu jälleen FIMM:n biopankkipalveluyksikössä.
Molemmat hankkeet tekee mielenkiintoiseksi niiden rahoittajatahot. Hematologian hankkeen kustantaa HUS 5-vuotisena pilottiprojektina, ja urologian hankkeen Tekes 4-vuotisena. Jotta ko. tahot lähtivät mukaan rahoittajina, oli selvää, että huomiota tuli kohdentaa ko. rahoittajien toiminnalleen asettamiin tavoitteisiin: potilaiden hoitoedellytysten kehittämiseen ja suomalaisten yritysten kilpailukyvyn parantamiseen.
Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on laadullisten seikkojen lisäksi keskeistä se, millä periaatteilla ja toimintatavoilla näytteitä voidaan käyttää. Tutkijayhteisössä on yleistä perinteinen tutkijalähtöinen näytekeräysmalli ”minun näytteet – minä päätän – minä omistan”, vaikka kyse on yleensä yhteiskunnan maksamista hankkeista. Useasti samoista potilaista on kerätty näytteitä samaan aikaan moniin tarkoituksiin eri tutkijoiden toimesta.
Tämä malli muuttuu vähitellen, kun biopankkitoiminnan hyödyt tulevat esiin myös kliinikoiden näkökulmasta: parempi ja turvallisempi näytteiden säilytys, eettisten kysymysten neuvonta, IT-tuki, lisääntynyt ja laajempi näytteiden hyötykäyttö ja enemmän kollaboraatioita ja julkaisuja.
Molempia mainittuja uuden sukupolven biopankkihankkeita hallinnoi kliinikoista, biopankkitoimijoista ja potilaiden edustajista koostuva johtoryhmä, joka määrittelee ja julkistaa etukäteen periaatteet näytteiden käytölle. Mikä tahansa taho, joka täyttää määritetyt kriteerit ja todetaan tieteellisesti vahvaksi, pääsee käyttämään näytteitä. Keskeinen tavoite on mahdollisimman konkreettinen hyöty tuleville ja joskus jopa nykyisille potilaille. Tähän pyrkiminen onnistuu joskus suorana linkkinä klinikkaan, mutta saattaa toteutua myös yritysyhteistyön kautta. Biopankin arvo mitataan sen näytteiden käytön laajuudella ja vaikuttavuudella.
Toivomme näiden ”bioneerihankkeiden” osoittavan uuden sukupolven toimintatavan edut. Toiminnasta pitää tulla terveydenhuollon rutiinia. Tavoitteisiin ei päästä yksittäisillä projektirahoituksilla, vaikka niiden merkitys onkin suuri pilotoinnissa. Eli jokainen potilas talteen. Ja jokainen näyte käyttöön.