Faasi I -tutkimus pitkälle edennyttä syöpää sairastavien potilaiden hoidossa ONCOS-102 -tutkimuslääkkeellä on onnistuneesti saatettu päätökseen ja tulokset on esitetty CIMT:n vuosikokouksessa.
Oncos Therapeutics Oy, kohdennettujen syövän immuuniterapioiden kehitykseen erikoistunut kliinisen vaiheen bioteknologiayritys, julkaisi Faasi I -tutkimuksen kliinistä dataa. ONCOS-102-tutkimuslääkkeen paikallisella annostelulla saatiin aikaan haluttu systeeminen syöpäkasvainspesifinen immuunivaste pitkälle edennyttä syöpää sairastavilla potilailla. Tulokset esiteltiin kahdessa erillisessä esityksessä 7. ja 8. toukokuuta CIMT-vuosikokouksessa (Association for Cancer Immunotherapy) Mainzissa, Saksassa.
Docrates Syöpäsairaalassa Helsingissä suoritetussa Faasi I -tutkimuksessa hoidettiin 12 potilasta ONCOS-102-tutkimuslääkkeellä. ONCOS-102 on muokattu, syöpäkasvaimeen kohdistettu ihmisen adenovirus, joka sisältää immuunivastetta stimuloivan siirtogeenin, GMCSF:n (granulosyyttimakrofagikasvutekijä).
Tutkimukseen osallistuneilla potilailla oli pitkälle edenneitä kiinteitä syöpäkasvaimia. Hoito oli enimmillään yhdeksän kasvaimen sisäistä injektiota kolmella eri ONCOS-102-annostasolla. Tutkimuksessa hoito osoittautui erittäin turvalliseksi. Tutkimus myös vahvisti sopivan annostason tulevaan Faasi II:n kliiniseen tutkimukseen. Kymmenen potilaan taudin etenemistä arvioitiin kuvantamisen avulla kolmen kuukauden kuluttua ONCOS-102-hoidon aloittamisesta. Heistä neljällä (40% potilaista) todettiin, että kiinteiden syöpäkasvainten hoitotulosten arviointiin käytettävän RECIST-kriteeristön perusteella (Response Evaluation Criteria In Solid Tumors) tauti oli stabiloitunut.
“Syöpäkasvaimiin kohdistuvan immuunivasteen muodostuminen pitkälle edennyttä syöpää sairastavilla potilailla on merkittävä saavutus syövän immuuniterapiassa, vaikka tutkimuspotilaiden määrä oli rajoitettu”, kuvasi Magnus Jaderberg, Oncosin lääketieteellinen johtaja.
ONCOS-102-hoidon biologisen aktiivisuuden tutkimiseksi potilailta kerättiin kattavasti tutkimusnäytteitä sekä ennen hoitoa että hoitojakson aikana. Tutkimusnäytteiden analysointi osoitti, että hoito käynnisti välittömän luonnollisen immuunivasteen, joka osoitettiin
- hetkellisellä proinflammatoristen sytokiinien määrän nousulla veressä ja
- luonnollisen immuunivasteen solujen kerääntymisenä kasvainalueelle.
Hoitojakson aikana otetuissa kasvainnäytteissä myös osoitettiin tappaja-T-solujen kerääntyminen kasvainalueelle. ONCOS-102-hoitojakson aikana verestä eristettyjen tappaja-T-solujen havaittiin tunnistavan kohdennetusti syöpäsolujen antigeeneja. Ennen hoitoa syöpäsolujen antigeeneja tunnistavia tappaja-T-soluja ei havaittu.
Tulos osoittaa, että ONCOS-102-hoito käynnisti syöpäsoluja vastaan kohdennetun immuunivasteen potilailla, joilla oli pitkälle edenneitä kiinteitä syöpäkasvaimia. “Nämä tulokset tuovat selkeästi esiin immuuniterapiatuotteidemme potentiaalin”, sanoi Frans Wuite, Oncosin toimitusjohtaja. “Aiomme jatkossa edetä kohti Faasi II -tutkimusta valituissa syöpätyypeissä. Niissä yhdistetään ONCOS-102-hoito muiden syöpähoitojen kanssa.”
Tietoja ONCOS-102 -tutkimuslääkkeestä
ONCOS-102 on muokattu, syöpäkasvaimeen kohdistettu ihmisen adenovirus, joka sisältää immuunivastetta stimuloivan transgeenin, GMCSF:n (granulosyytti-makrofagikasvutekijä). ONCOS-102 (Ad5/3-D24-GMCSF). Tässä tiedotteessa kuvatun Faasi I -tutkimuksen lisäksi ONCOS-102:n turvallisuusprofiili on osoitettu yli sadalla pitkälle edennyttä syöpää sairastavalla potilaalla, joita on hoidettu ONCOS-102:lla kokeellisena hoitona.
Tietoja Oncos Therapeuticsista
Oncos Therapeutics Oy on yksityisesti rahoitettu kliinisen vaiheen bioteknologiayritys, joka kehittää ja kaupallistaa kohdennettuja syövän immuuniterapiatuotteita. Ensimmäisen tuotteensa, ONCOS-102:n, lisäksi Oncos on kehittänyt tuoteperheen, joka sisältää useita yrityksen adenovirusteknologiaan perustuvia immuuniterapeuttisia tuoteaihioita. Yrityksen päärahoittaja on HealthCap, yksi suurimmista bioalaan erikoistuneista riskipääomarahoittajista Euroopassa. Vuonna 2009 perustetun Oncosin pääkonttori sijaitsee Helsingissä, lisäksi Oncosilla on toimipiste Sveitsissä.
Lataa tiedote (PDF)
Lisätietoja
Dr. Frans Wuite, Toimitusjohtaja
Oncos Therapeutics Oy
+41 79 340 8218
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
www.oncos.com
Dr. Anca Alexandru
MacDougall Biomedical Communications
+49163 613 3359
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.