Turkulainen lääkeannosteluteknologia- ja lääkekehitysyritys DelSiTech on saanut valmiiksi ensimmäisen ns. faasi-1 kliinisen tutkimuksen kehittämällään silmätippatuotteella. Kyseessä on yhtiön silikapohjaiseen silmätippateknologiaan perustuva tuote, jossa silmätippa annostellaan vain kerran päivässä alaluomelle. Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) silmätautien klinikalla tehdyssä sokkoutetussa ja lumekontrolloidussa kliinisessä tutkimuksessa selvitettiin valmisteen turvallisuutta ja siedettävyyttä 24 terveellä vapaaehtoisella aikuisella. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että silikapohjainen silmätippa on turvallinen ja hyvin siedetty, kun sitä annostellaan silmään toistuvasti kerran päivässä kahden viikon ajan. Lisäksi tutkittavat raportoivat silmätipan aiheuttaneen vain vähäistä ja lyhytkestoista epämukavuutta heti annostelun jälkeen.
”Silmä on erittäin herkkä ärsytykselle ja on yleistä, että silmätipat voivat aiheuttaa vähintäinkin lieviä haittavaikutuksia silmässä. DelSiTechin silmätipat olivat erilaisten silmän etu- ja takaosan tutkimusten perusteella turvallisia eivätkä ne aiheuttaneet lainkaan kliinisesti todennettavia haittoja tässä tutkimuksessa” sanoo tutkimuksen päätutkija, silmätautien professori ja KYS:n silmätautien ylilääkäri Kai Kaarniranta.
”Lääkärinä olen tyytyväinen, jos saamme lääkevalikoimaamme tuotteita, joiden avulla voimme vähentää silmätippojen annostelutiheyttä. Tämä lisää potilaiden hoitomyöntyvyyttä”, jatkaa Kaarniranta.
”Olemme iloisia ensimmäisen kliinisen tutkimuksemme tuloksista. Turvallisuuden osoittaminen ihmisessä on ensimmäinen askel silmätippateknologian kaupallistamispolulla. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin uusien silmätippatuotteiden kehittämiseksi. Maailmalla on suuri kysyntä tämän kaltaiselle teknologialle ja tulemme panostamaan merkittävästi uusien silikapohjaisten silmätippojen viemiseksi kliinisiin testeihin”, kertoo DelSiTechin toimitusjohtaja Lasse Leino.
DelSiTech Oy kehittää ja kaupallistaa lääkeannosteluteknologiaa, joka perustuu omaan patentoituun biohajoavaan silikapohjaiseen biomateriaaliin. Yhtiön tarjoaa myös tuotekehityspalveluja ja lääkeannosteluratkaisuja muille alan toimijoille sekä lisensoi kehittämäänsä teknologiaa maailmanlaajuisesti. Yhtiö työllistää noin 50 henkilöä ja yhtiön liiketoiminta on ollut voitollista jo useita vuosia. Lisätietoja www.delsitech.com.
Lisätiedot
DelSiTech Oy
Toimitusjohtaja Lasse Leino
puh. +358 (0)40 8494 694
Sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.