Kiinalainen lääketieteellisen alan yritys Naton on ostanut Tamperelaisen Inionin. Inion valmistaa elimistössä itsestään liukenevia kiinnitysimplantteja kirurgiaan. Naton on merkittävä kirurgisia laitteita ja implantteja valmistava yritys maailman nopeimmin kasvavilla markkinoilla Kiinassa. Kiinalainen ostaja Naton lupaa viedä eteenpäin biohajoavien implanttien valmistamista Tampereella.
”Naton on ilmoittanut jatkavansa Inionin toimintaa ja toivon mukaan tämä on uusi alku Inionille”, kertoo asianajaja Mika Salonen Asianajotoimisto Borenius & Kemppiseltä.
Naton on Kiinan pääasiassa sisäisillä markkinoilla tähän asti toiminut kirurgisia laitteita ja implantteja valmistava yritys. Kauppaa hierottiin viime kesästä lähtien ja mukana keskusteluissa oli myös muita ostajaehdokkaita. Naton perusti kaupanteon yhteydessä yhtiön Suomeen.
Salosen mukaan aikaa kului runsaasti ennen kaikkea siksi, että myös Inionin toimitalo Tampereen Kaupissa, Teiskontien varrella myytiin kiinalaisille. Kaupassa omistajaa on vaihtanut myös Yhdysvaltain Miamissa sijaitseva myyntiyhtiö.
Implanttien valmistus on jatkunut syksyn ajan entiseen tapaan ja työntekijät siirtyvät nyt Natonin palvelukseen. Yritys työllistää nyt parikymmentä ihmistä. Implantit ovat ihmisen kehon sisään leikkaushoidossa asennettavia esineitä, kuten ruuveja, nauloja ja kalvoja. Täytettyään tehtävänsä, implantit liukenevat itsestään elimistössä vedeksi ja hiilidioksidiksi ja poistuvat normaalin aineenvaihdunnan myötä.
”Tämä on erinomainen uutinen suomalaisen huippuosaamisen kannalta ja varmistaa Inionin pääsyn maailman nopeimmin kasvaville markkinoille. Laadukkaiden lääketieteellisten tuotteiden tuotekehitys, valmistaminen ja kaupallistaminen vaativat paljon pääomaa. Lisäksi Inionin asiakkaat ovat lähes kokonaan kansainvälisillä markkinoilla. Kiinalaisen omistajan myötä yhtiön pääsee nyt entistä laajemmille markkinoille”, kommentoi HealthBIO Tampereen osaamiskeskusohjelmaa johtava, FinnMedi Oy:n kehitysjohtaja Tero Välimaa.
Lisätietoja:
Tero Välimaa, johtaja, HealthBIO Tampere, puh. 040 596 8035, tero.valimaa(at)finnmedi.com